Tutustu Wild Heart Academyn kouluttajiin
Shanti Limnell
Wild Heart Academyn perustaja
Nuoresta asti olen ollut etsijä ja oman tien kulkija. Luontosuhde, johon olen saanut kasvaa elämäni alusta saakka, on tehnyt minusta herkän ja intuitiivisen. Luontainen tapani toimia parantajana, opettajana ja kouluttajana on myös hyvin intuitiivinen ja johdatuksesta syntyvä, mikä mielestäni on palvellut hyvin tantrakursseja vetäessä.
Tantric Life Coach -koulutus alkoi samoissa merkeissä, vapaasti virtaavana, ilman selkeää struktuuria vuonna 2012. Koulutuksen jatkuessa olen halunnut luoda siihen selkeämmän linjan, jotta valmistuneet Tantric Life Coachit edustaisivat selkeästi tunnistettavan linjan – kuitenkin jokainen omana yksilönä ja omine vahvuuksineen.
Koulutuksissa olen saanut tehdä työtä mielettömien tyyppien kanssa ja todistaa uskomattomia kasvutarinoita. Olen todella ylpeä kaikista upeista uusista TLC-tantraohjaajista, jotka levittävät rakkauden, ilon ja vapautumisen sanomaa Suomessa!
Vuonna 2018 päätin jättää Wild Heart Transformation kurssin vetämisen muutamille oppilailleni ja jatkaa itse ammatillisen TLC-vuoden kouluttamisen.
Oman koulutustaustani merkittävimmät kohdat:
- Tantric Life Coach
- Seksuaali- ja pariterapeutti
- TRE II ohjaaja
- Sexsibilitycoach
- Perhekonstellaatio-ohjaaja
- Ratkaisukeskeinen työnohjaaja
- Quantum Energy Coach
Vuonna 1998 olin Intiassa syventymässä meditaatioon ja Tantraan. Usean vuoden aikana kävin opettajani Radhan C. Luglion kursseja. Muita opettajiani ovat mm: Devapath (hengitysterapia), Markku Väätäinen ja Marjo Timoria (seksuaali- ja pariterapiakoulutus), Svagito Liebermeister ja Karen Hedley (perhekonstellaatio), Barbara Carellas, Hariprem ja Gitama, Marya ja Anam Norell (tantra).
Kouluttajiani TRE-ohjaajaksi ovat Ole Ry ja Susanne Andrés (Tanska) ja Jyrki Rytilä Suomessa. Olen myös osallistunut työskentelyyn TRE:n kehittäjän David Bercelin kanssa sekä Dr. Melanie Salmonin johdolla opiskellut TRE:n käyttöä lasten ja nuorten parissa. Uusin koulutukseni on Quantum Energy Coach Dr. Melanie Salmonin johdolla.
Vuodesta 2003 olen opettanut Tantraa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.
2008-2010 olen ollut Ruotisissa pidettävän Sexsibility coach -koulutuksen toisena pääopettajana ja kouluttanut 2 ensimmäistä vuosikertaa Sexsibility coacheja joiden joukossa myös muutama suomalainen.
Syksyllä 2017 muutin Suomesta Portugaliin jossa parhaillaan rakennamme uutta kurssikeskusta nimeltään Quinta da Coruja ja missä jo tarjoamme aamiaismajoitusta yhdistettynä sessioihin ja hoitoihin. Tarjoamme myös mahdollisuutta korvata oleskelu osittain työllä samalla oppien permakulttuuria, kestävän elämän perusasioita sekä eläintenhoitoa.
Facebook: Wild Heart Academy ja Quinta da Coruja
Kirja: Tantra – Läsnäolon ja hyväksynnän kautta muutokseen (löytyy myös kirjastoista)