Synnymme maailmaan täydellisinä.
Meillä ei ole nimeä. Ei mielipidettä. Ei käsitystä siitä, kuka kuuluu ”meihin” ja kuka on “muu”.
Sitten mieli alkaa täyttyä.
Tarinoilla siitä, keitä me olemme. Mikä on oikein ja väärin. Mikä on normaalia.
Emme huomaa hetkeä, jolloin tarinat muuttuvat identiteetiksi. Ensin ne ovat sanoja, sitten
ajatuksia ja lopulta niistä tulee minä.
Identiteetti antaa illuusion merkityksestä ja turvasta. Se antaa tunteen kuulumisesta.
Mutta samalla se antaa meille lasit joiden läpi alamme nähdä maailman. Emme näe asioita
sellaisina kuin ne ovat vaan sellaisina kuin meille on opetettu niiden olevan.
Kun samaistumme yhteen puoleen, tarvitsemme vastakohdan.
Syntyy jakautunut todellisuus.
Syntyy myös moraalisesti ristiriitainen järjestelmä joka kertoo meille mikä on hyväksyttävää
myötätuntoa.
On väärin tappaa sammakko pihalla, mutta on normaalia keittää rapu hengiltä – koska kulttuuri.
Koira on perheenjäsen, mutta kettu saa kitua häkissään – koska kulttuuri.
Sanomme kunnioittavamme ihmisarvoa, mutta hyväksymme vanhusten epäinhimillisen kohtelun,
jos järjestelmä on rakennettu niin – koska kulttuuri.
Teemme päivittäin valintoja, jotka ovat ristiriidassa omien arvojemme kanssa. Emme kuitenkaan
koe ristiriitaa, koska tarina kannattelee meitä. Se kertoo, milloin tuntea ja milloin olla tuntematta.
Monelle elämän kunnioittaminen on syvä arvo. Haluamme ajatella olevamme hyviä, myötätuntoisia
ja tietoisia ihmisiä.
Opimme kuitenkin sivuutamme sen sisäisen äänen joka huomaa ristiriidan. Hiljennämme
epämukavuuden ja sanomme: “Näin tämä vain on.”
Mutta jokainen kerta, kun sivuutamme oman sisäisen arvomme, jotakin meissä sulkeutuu. Ristiriita
syö elinvoimaa ja turruttaa tunteet. Vähitellen huomaamattamme hylkäämme itsemme.
Hylkäämme sen osan meistä, joka haluaisi elää todeksi sen, minkä tunnemme oikeaksi.
Hylkäämme herkkyytemme, jotta voisimme sopia tarinaan.
Myötätuntomme ei koske elämää itseään. Se koskee vain sitä osaa elämästä, jonka kulttuurimme
on määritellyt arvokkaaksi.
Niin kauan kuin samaistumme identiteettiimme, emme kykene koskettamaan todellisuutta
sellaisena kuin se on.
Näemme vain oman heijastuksemme.
