Päivi ja Ulf

Tantra on meille hyväksyvää läsnäoloa, rakkautta ilman vaatimuksia ja suorituspaineita, rentoutta olla oma itsensä ja kykyä nähdä kauneus ja ainutlaatuisuus sekä toisissa että itsessämme.

Olemme Pohjanmaalta kotoisin oleva pari. Tutustuimme tantraan uteliaisuudesta ja lähdimme sen kautta etsimään uusia ulottuvuuksia omaan parisuhteeseemme. Ensimmäisen kurssivuoden jälkeen koimme tantran tuoneen elämäämme niin paljon hyviä asioita, että päätimme syventää ymmärrystämme ja jatkoimme TLC-koulutukseen. Tantra on meille hyväksyvää läsnäoloa, rakkautta ilman vaatimuksia ja suorituspaineita, rentoutta olla oma itsensä ja kykyä nähdä kauneus ja ainutlaatuisuus sekä toisissa että itsessämme. Tantra on tuonut elämäämme värejä, helppoutta ja keveyttä. Lisäksi se on antanut meille työkalun jolla herätellä ja lisätä omaa energiaamme. Tahdomme mielellämme auttaa myös muita syventämään suhdettaan, tuntemaan vahvan elämänenergian voiman sekä hyväksynnän ja läsnäolon tuoman vapauden.

Tantran lisäksi olemme opiskelleet joogaa ja harjoitamme sitä nyt arjessamme. Päivi on myös reikihoitaja ja TRE-ohjaaja, lisäksi hän tekee Tanskassa opiskelemaansa kehoterapiaa (kropsterapi), dearmouring-hoitoja ja tantrista hoitoa. Voit lukea lisää hänen palveluistaan sivulla www.paivituomisto.fi

Näillä eväillä voimme auttaa muutosta elämäänsä kaipaavia henkilöitä löytämään oman voimansa. Asumme Kristiinankaupungissa ja toimimme suomen ja ruotsin kielellä.

Vi är ett par med rötter i Österbotten. Vi bekantade oss med tantra av nyfikenhet och började söka nya dimensioner i vårt förhållande genom tantra. Efter vår första kurs upplevde vi att tantra tillförde vårt liv så många goda nya saker, att vi beslöt fördjupa våra insikter och fortsatte genom att delta i TLC-utbildningen. För oss betyder tantra medveten närvaro med acceptans, kärlek utan krav och prestationskrav, att vara sig själv utan press och förmåga att se det vackra och unika både i varandra och i oss själva. Dessutom har det gett oss ett verktyg som vi kan använda för att stimulera och öka vår egen energi. Vi vill gärna även hjälpa andra att fördjupa sitt förhållande och känna kraften i en stark livsenergi och i friheten genom en accepterande och medveten närvaro.

Förutom tantra har vi studerat yoga och utövar det nu i vår vardag. Päivi är därtill reiki healer och TRE-instruktör, och dessutom gör hon kroppsterapi som hon har studerat i Danmark, dearmouring-behandlingar och tantriska behandlingar. Du kan läsa mera om hennes tjänster på hemsidan www.paivituomisto.fi

Med dessa verktyg kan vi hjälpa personer att hitta sin egen kraft och därigenom få igång en förändring i sitt liv. Vi bor i Kristinestad och kan kontaktas både på finska och svenska.

Du når oss via e-post/Tavoitat meidät sähköpostilla:
tuomisto.paivi@gmail.com
grindgards@gmail.com

  • Kristiinankaupunki