Antti Tahkola

Tantra löysi tiensä luokseni vuonna 2020 WHT:n muodossa. Muistan, miten etsin tuolloin terapiaa, mutta sainkin lopulta jotain paljon enemmän. En ollut koskaan elämäni aikana kokenut sellaista rakkauden ja hyväksynnän aaltoa, joka ensimmäisessä WHT:n tantraviikonlopussa vyöryi ylitseni. Tuona hetkenä tunsin olevani oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten luona. Myöhemmin ymmärsin, että minä itse olen tuo oikea ihminen, joka […]
Jenna Äikäs

“Tuntuu siltä, kuin olisin palannut kotiin.” “Näihin kohtaamisiin minä kuuluun. Tähän yhteyteen ja rakkauteen.” Näin kirjoitin häkeltyneenä omaan päiväkirjaani ensimmäisen tantratyöpajakokemukseni jälkeen keväällä 2017. Lämmöllä muistelen tuota minua, joka oli elänyt hyvin toisenlaista elämää, eikä osannut aavistaakaan, kuinka perustavan laatuisella tavalla kasvun polku tulisi muuttamaan kaiken sekä avaamaan silmät ja sydämen niin monella tavalla […]
Katri Peuralinna

Näkyväksi tulemisen matkani alkoi vuonna 2015 tutustumalla Tantraan Shantin vetämillä viikonloppuretriiteillä. Niiden jälkeen ymmärsin, kuinka jumissa olin ja miten elintilani oli hyvin pieni. Halusin kovasti löytää todellisen itseni ja lähdin Wild Heart Transformation (WHT) kurssille vuonna 2017. Kurssi muutti minua niin paljon, että halusin jatkaa suoraan Tantric Life Coach (TLC) koulutukseen, vaikka alunperin minua ei […]
Antti Virolainen

Haluan tuoda tantrisia koulutuksia ihmisten ulottuville ja helposti lähestyttäviksi, sillä olen itse saanut niistä niin paljon uutta syvyyttä ja tärkeitä taitoja elämääni. Olen myös itse kokenut, kuinka länsimaalaisen yhteiskunnan kasvattaman diplomi-insinöörin oli aluksi hiukan vaikea lähestyä idän viisausperinteistä ammentavia kehollisia harjoituksia, ja haluan osaltani nyt tehdä työtä tuon kynnyksen madaltamiseksi. Syvä uteliaisuuteni elämän mysteeristä […]