Abhaya

Olen Abhaya, kohtaamisen ammattilainen ja tunteiden tutkija. Minulle luontaisin tapa toteutua, on tarkkailla elämää tunteiden, myötätunnon ja mystiikan kautta.

Merkityksellisyyttä elämääni tuovat ihmiset, luonto (etenkin metsä) ja nautintojen äärelle pysähtyminen. 

Tantra on ohjannut minua olemaan rohkeammin oma itseni ja ottamaan vastuun elämästäni. Opettelen jatkuvasti hyväksymään ja päästämään irti. Vapaus on suurin arvoni. 

Olen viiden aikuisen lapsen äiti ja isoäiti pienelle koululaiselle.

Koulutukseltani olen lähihoitaja, poliisi, seksuaalineuvoja ja tantric life coach. Valmistun seksuaaliterapeutiksi vuoden 2023 aikana. 

Pisimpään olen työskennellyt poliisina, yli 20 vuotta. Poliisiurani aikana olen tutustunut ihmisyyden moniin kasvoihin ja ollut mukana tilanteissa, jotka on sekä haastaneet, että häivyttäneet rajat ammatillisen kohtaamisen ja ihmisenä ihmiselle olemisen väliltä. Tärkein oppini näiltä vuosilta on, että vaikuttavimmat kohtaamiset tapahtuvat ilman rooleja ja virkapuvun taakse piiloutumista.

Erityisosaamistani on rakkaus, seksi ja seksuaalisuus. Ohjaan, valmennan, neuvon ja tarjoan terapiaa ja kursseja sekä yksilöille, pareille että ryhmille. 

Voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse: abhaya.tantrika@gmail.com